Soundi, October 1977

From The Elvis Costello Wiki
Jump to: navigation, search
- Bibliography -
1975767778798081
8283848586878889
9091929394959697
9899000102030405
0607080910111213
14151617 18 19 20 21


Soundi

Finland publications

European publications

-

Elvis


translate
   Mikko Montonen

Scanning errors uncorrected...

Näinä vaikeina aikoina, kun sensaatio-, perhe- ynnä muut yleishyödylliset lehdet julkaisevat toinen toistaan rajumpia juttuja rockin edesmenneen kuninkaan — Elvis Presleyn — elämästä, tarjoamme me haastattelun aivan toisesta Elviksestä. Nimittäin ELVIS COSTELLOSTA —22-vuotiaasta osapäiväartistista — ja ken ties — tulevaisuuden rocktähdestä.

Pari päivää ennen juttutuokiotamme oli ilmestynyt ensimmäinen iso lehtijuttu Elviksestä, joten aivan ensimmäisenä emme olleet asialla, mutta esimerkiksi NME ennätti mukaan vasta myöhemmin... Elvis Costelloa tosiaan kannattaa jututtaa, sillä sen lisäksi että hänen debyyttialbuminsa »My Aim Is True» lukeutuu kuluvan vuoden parhaisiin, hänellä on myös sanottavaa.

Elvis astuu levy-yhtiönsä Stiff Recordsin toimiston ovesta yllään hieman kauhtunut vaaleansininen pikkutakki ja siniset farkut, päässään nuo tutut, buddyhollymaiset mustasankaiset silmälasit. Myöhäisenä lounaana Elviksellä ei ole juustopurilaisia vaan pieniä pannukakkuja muovikääreessä. Kyllä ne maistuvat kylminäkin nälän yllättäessä, ja Elvis tarjoaa niitä muillekin siemaisten samalla kulauksen maitotölkistään.

Lontoolainen Elvis Costello on 22-vuotias lauluntekijä, kaksi vuosikymmentä toista Estä nuorempi. Hän taitaa lauluissaan niin musiikin kuin lyriikankin keinot ja lopputulos on nykyrockia laadukkaimmillaan. Kaikki »My Aim Is True» -albumin 12 raitaa tarttuvat nopeasti tajuntaan, ja platta kokonaisuudessaan ei viihdy päivääkään pois levylautaselta. Lisäksi Elviksellä on lyriikassaan kovasti sisältöä, kolhittua ja kyynistä ikuistä häviäjää ja ajankuvaa tämän hetken yhteiskunnasta.

Costello on miehen aito sukunimi, Stiff-pomo Jake Riviera liitti mukaan etunimen Elvis. »Se oli hyvä idea», Elvis kohauttaa olkapäitään. Vaikka nimi ja ulkoasu saattavat antaa kuvan vähemmän vakavasta musikantista, tällainen vaikutelma pettää. Elvis on ehkä huomionarvoisin tämän vuoden esiin nostamista uusista lauluntekijöistä. Hän ei kavanda hauskuutta — ja hänen musiikkinsahan on kivaa — mutta pohjimmiltaan hän on vakava, joidenkin mielestä epäilemättä teksteiltään vaarallinenkin mies. Elvis on sanonut tekstiensä syntyvän vihan ja syyllisyyden innoittamina.

»Puhutaan tulevaisuudesta nyt, kun olemme panneet menneisyyden sivuun», Elvis lauhaa debyyttisinglellään »Less Than Zero», ja tätä mallia hän noudattaa haastatteluissakin. Elvis ei halua puhua taustastaan, sillä jos ihmiset eivät halunneet tietää siitä aikaisemmin, hän ei aio kertoa siitä heille nytkään. »Olen ollut kuvioissa mukana pitemmän aikaa, mutta näitä lauluja en ole esittänyt aikaisemmin», hän toteaa.


Lyriikka keskeistä lauluissa

Haastatteluhetkellä olin paremmin tutustunut vain Elviksen ensimmäiseen neljävitoseen »Less Than Zero», joka oli varauksetta kertonut jotakin poikkeuksellista olevan tapahtumassa, ja jo sen perusteella halusin tavata Elviksen. Debyyttialbumi »My Aim Is True» oli tuolloin varastossa odottamassa julkaisua Stiffin ja Islandin repiessä sopimuksiaan uuteen asuun. Olin ohimennen kuullut albumin ykköspuolen pari päivää aikaisemmin, ja se vahvisti Elviksen olevan kova tekijä. Tarkempi kuuntelu on vain parantanut kuvaa. Lyriikkaan en ollut vielä ehtinyt perehtyä, ja se on sittemmin herättänyt uusia kysymyksiä, mutta Elvis oli itse hyvin selvillä siitä, mitä halusi tuoda julki haastattelussa, ja tällaista sanottavaa hänellä on teksteistään:

»Käytän niihin kamalan paljon aikaa. Lauiu ilman kunnon lyriikkaa on hyödytön — se on instrumentaali edellyttäen että pystyy väsåämään kohtuullisen sävelmän. Ajattelen aina ensin lyriikkaa, koska se on laulu. Sanat eivät välttämättä ole tärkeämpiä kuin sävelmä, mutta laululla on oltava nimi ja sen on oltava jostakin tai kerrottava tarina. Muuten se ei ole laulu: se on vain sanoja tai melua. Lyriikka tulee minulla aina ensin. Sitten saan päähäni melodioita jotka ehkä sopivat johonkin tekstiini.»

»Piisi on vain tapa laulaa lyriikka. Ei olisi laulua ilman lyriikkaa, siinä mielessä teksti on tärkeämpi. Ilman lyriikkaa minulla ei olisi piisiä, en uneksisi sävelmää ilman sanoja ja laulaisi siihen mitä tahansa — en koskaan tee niin. Ajattelen aina tekstiä paljon — en välttämättä ajatusta, mutta jostakin sen on oltava. En kirjoita mitä tahansa pelkästään tehdäkseni piisin. Voisihan sitä istua koko päivän tekemässä pop-lauluja, joissa on typerä lyriikka, mitä kuullaan joka päivä ja mitkä kaikki hokevat samoja asioita. Soul-levyillä on aina sama lyriikka — vain Smokey Robinson on kirjoittanut hyviä soul-lauluja, ei moni muu. Jotkut onnistuvat siinä, vaikka laulavat samasta kuin muutkin, kuten Wilson Pickett — hänellä oli hyvä rytmi ja se toimi. Tanssilevyillä voi laulaa melkein mitä vain jos on hyvä rytmi.»

»Mutta minä olen kiinnostunut laulamaan jotakin laulamisen arvoista. Sen ei tarvitse olla merkittävää, muuttaa maailmaa tai kenenkään elämää — se ei koskaan tee mitään noista asioista. Minusta ei vain ole mitään järkeä laulaa, jos ei laula jostakin tai jostakin syystä. Voi laulaa koska on masentunut, iloinen tai miksi tahansa. Laulaa ettei pidä siitä, mitä kuulee radiossa tai koska haluaa tappaa jonkun — mistä syystä tahansa, sen kun vain laulaa. Se on koko jutun pointti. Siksi minä sitä teen — ei minulla ole mitään erityisiä syitä tai motiiveja, minä vain teen sen.»

Lyriikan painottaminen saa minut otaksumaan, että Elvis on kova lukemaan.

»En oikeastaan. Luen kirjoja mutten kamalan paljon. Siihen ei oikeastaan riitä aikaa. On kausia jolloin luen paljon, ja joskus taas en lue mitään. Olen huomannut, että jos en lue kirjoja vaan yksinomaan päivä- ja musiikkilehtiä, minulta loppuvat sanat. Toistan silloin lyriikoissani samoja sanoja, koska tulen rajoittuneeksi. Ajattelen aina uusia sanoja käytettäväkseni — en ollakseni terävä tai tehdäkseni vaikutuksen. On myös sanoja joita ei voi laulaa, sekin on otettava huomioon. Yritän aina löytää uusia tapoja ja riimejä sanoakseni jotakin, tehdä se mielenkiintoisemmaksi.»

»En oikeastaan kirjoita muusikon näkökulmasta, vaan lyriikan rytmi mielessäni, ja savellys liittyy siihen. Jos siitä kehittyy hyvä melodia, se tapahtuu melkein vahingossa. Joskus saa hyvän melodian, koska on käyttänyt tiettyjä sanoja, mutta en ajattele sitä niin. Ajattelen vain haluavani sanoa jotakin, ja tämä on paras tapa tehdä se ja riimit menevät näin tai sitten ei — piisi vain lähtee, en juuri ajattele sitä.»


Soolojen sijaan lisää piisejä

Olemme laskeutuneet haastattelua varten Stiffin pienen toimiston kellaritasoon, jossa tarina etenee lähes Elviksen yksinpuheluna kysymyksieni toimiessa suunnannäyyttäjinä. Hänellä on sanottavaa muutenkin kuin lauluissaan. Näissä merkeissä Elvis oli tuolloin suorittanut vain kolme esiintymistä, kaikki Rumourin avustamina. Hän oli juuri saanut kokoon oman yhtyeensä, jolla oli takanaan vasta yhdet kunnon harjoitukset. Keikoilla lähdettäisiin pari viikkoa myöhemmin neljän miehen voimalla: »Soitamme klubeissa ja yleensä paikoissa, missä ensimmäiset keikat tehdään.»

Elvis ei halunnut bändiin toista kitaristia rinnalleen. »Kaikilla on nyt kaksi kitaristia, joten se on tylsää. Sen sijaan käytämme Vox-urkuja, joissa on kevyt soundi, ja se ikään kuin vastaa toista kitaraa. Itsekin soitan komppia enkä sooloja. Musiikissamme ei muutenkaan ole instrumentaalikappaleita tai mainitsemisen arvoisia sooloja. En halua tehdä samaa kuin useimmat ihmiset tekevät eli esittää albumin kahtatoista kappaletta hieman pitempinä, vaan soitamme enemmän piisejä. Jotkut kappalaista tosin ovat lavalla hieman pitempiä kuin levyllä, koska olen tehnyt niistä hitaampia, mutta mitään instrumentaaliosuuksia emme ole lisänneet. Vastaavasti jotkut laulut ovat Iyhempiä, koska soitamme ne nopeammin.»

Nykyisin on studiomuusikot nostettu arvoonsa ja totuttu saamaan levykannesta perusteelliset tiedot platan sisällöstä. Elvis ja Stiff horjuttavat tätä käytäntöä, sillä Elviksen levy ei paljasta hänen työtovereitaan tuottaja Nick Lowea lukuunottamatta.

36

»Emme panneet soittajien nimiä kanteen, koska he tietävät itse keitä ovat. Minua avustaneet muusikot ovat erittäin päteviä eivätkä tarvitse taputusta olalle, koska he tietävät olevansa hyviä. He eivät murehdi sellaisesta.»

Ihmiset tietäisivät mielellään.

»Kyllä, mutta emme kerro kenellekään», Elvis nauraa. »On paljon levyjä, joiden soittajat eivät koskaan paljastu, eikä se tee levyn kuuntelua yhtään vähemmän nautittavaksi. Sen sijaan soittajien arvaileminen saattaa tehdä kuuntelun mielenkiintoisemmaksi.»

Tavallisesti luotettava lähde oli kertonut minulle, että Elviksen levyllä soittaa paljon Englannissa viihtynyt Länsirannikon bändi Clover. Elvis kumosi nämä tiedot, mutta sehän ei todista mitään. Olen Elviksen kanssa aivan samaa mieltä hupaisien arvailuleikkien tarpeellisuudesta rockissa. Stiff on viljellyt niitä aikaisemminkin. Näin etenkin »Bunch of Stiffs» -kiekolla, jonka päättää mystisen, erehdyttävästi Dylanilta kuulostavan vokalistin johtama Takeaways-bändi.

»Sellaista pitäisi olla enemmän, se on hauskaa. On vakavia juttuja, mutta tarvitaan myös hupia. Siinä voi nauraa muille, jotka pohtivat, mitä tämä salaperäisyys oikein on. Eihän sillä ole väliä, pitää vain nauttia musiikista.»


Lauluja tietokoneen ääreltä

Musisoinnin ohella Elvis oli vielä kesällä päivätyössä, joskin on sittemmin jättänyt hommansa keskityttyään keikkailemaan bändinsä kanssa. Tätä haastattelua tehtäessä Elviksellä oli vielä kaksi viikkoa päivätyötä jäljellä, ja hän tulikin tuolloin Stiffin toimistoon suoraan työpaikastaan.

»En ole tietokoneanalysoija, kuten eräässä jutussa sanottiin, vaan operaattori, mikä on vähemmän tärkeä ja heikommin palkattu homma. Se on melkoisen tylsää, väritöntä työtä, mutta sillä maksaa tällä hetkellä vuokran. En halua hyväntekeväisyyttä enkä olla Stiffin elätettävänä silloin kun en soita. Olen mieluummin töissä ja silloin ensimmäiset keikkapalkkiot eivät mene pelkkiin kuluihin, enkä istu tyhmänä tekemättä mitään keskittyen olemaan vain minä.»

»Uusien laulujen kirjoittaminen ei ole ongelma, koska pystyn ajattelemaan sitä työskennellessäni, sillä painan nappeja ja teen rutiinihommaa, joka ei paljon vaadi ajattelua —voisin tehdä sitä melkeinpä silmät kiinni. Saman tien voin työstää lyriikkoja. Iltaisin ja viikonloppuisin teen piisejä päässäni pyörineistä melodioista — sointurakenteita ja miten aion soittaa laulun eli miltä se kuulostaa tarttuessani kitaraan. Aika ei siis ole ongelma muuten kuin että vuorokaudessa ei ole kuin tietty määrä tunteja. Albumia levyttäessäni jouduin ottamaan työstä vapaata.»

Elviksen albumin on tuottanut Nick Lowe, tuo mainio monitaituri, joka hienojen tuottajan taitojensa lisäksi lukeutuu itse Britannian ja koko maailmankin nautittavimpiin ja kyvykkäimpiin pop-laulujen tekijöihin. Kysyinkin Elvikseltä, kuinka hän oli tutustunut Nickiin.

»Tapasin Nickin nelisen vuotta sitten Liverpoolissa, kun vielä asuin siellä. Hän soitti silloin Brinsley Schwarzissa, ja näin häntä heidän keikoillaan. Emme oikeastaan olleet kavereita, mutta hän tiesi kuka olin. Juuri silloin en kirjoittanut mitään, olin kyllä tehnyt sitä aikaisemmin. Sitten tulin Lontooseen ja kiertelin levy-yhtiöissä saamatta juuri vastakaikua, koska niissä ollaan melko typeriä. Tulin Stiffiin, ja ne pitivät joistakin kappaleista, ja Nick oli heillä tuottajana, joten päädyimme yhteistyöhön. Oli eduksi, että tunsimme toisemme entuudestaan, vaikka hän ei oikein tiennyt mitä teen ennen kuin kuuli laulut.»

»Ajatuksemme lauluista menivät paljolti yhteen, ja Nick teki ehdotuksia, joita joko olin ajatellut tai olisin ajatellut jos olisin tuottaja. Soundit olivat juuri sellaisia kuin halusin tai niin lähellä sitä kuin mandollista. Emme tehneet yhtään piisiä johon en olisi ollut tyytyväinen paria levyltä pois jäänyttä raitaa lukuunottamatta. Toisella niistä esitys oli oikein hyvä, mutta itse laulu ei niinkään, ja toisella tulkinta taas ei ollut niin hyvä, mutta se johtui lähinnä sovituksestani. Levytys tehtiin nopeasti: käytimme kolmeen sessioon yhteensä korkeintaan 20 tuntia.»

Se on melkoista nopeutta, kun ajatellaan miten mainiota jälkeä oli tuloksena. Mutta levy ei sisälläkään mitään tarpeettomia hienouksia ollen »vain» erinomaista 70-luvun lopun rock-musiikkia. Elvis ja bändi harjoittelivat kappaleet levytystä edeltävänä päivänä, ja sitten vain studioon. Joskus bändi tai Nick tekivät sovituksiin muutoksia, mutta suurimmalta osalta päässä kuvitellut sovitukset osuivat Elviksen kertoman mukaan nappiin.

»Kirjoitin useimmat laulutkin viikon sisällä levytyksestä, jonka ensimmäiset sessiot olivat lokakuussa ja viimeiset maaliskuussa. Olen kirjoittanut nelisensataa laulua, mutta olen heittänyt paljon pois. Kun selvisi, että teen albumin, aloin kirjoittaa entistä enemmän ja päätin käyttää uusia lauluja. Albumilla on kaksi laulua, jotka ovat syntyneet ennen kuin tulin Stiffiin, ja vain kaksi muuta vanhempaa. Kaikki muu levyllä ja sen jälkeen levyttämämme kaksi piisiä ovat uusia lauluja. Levyn valmistumisen jälkeen olen tehnyt jo toisen tusinan piisejä.»


Tasapaino tekijän ja yleisön välillä

»Stiffiin tuomallani nauhalla olivat 'Radio Sweetheart', 'Less Than Zeron' B-puoli, ja 'Mystery Dance' albumilta. Näistä kandesta he pitivät eniten koko joukosta, ja niiden piti olla ensimmäinen single. Mutta kun levytimme enemmän, saimme materiaalia joka kuulosti sopivammalta sinkulalle. Albumiltani voisi singlen valita tikkaa heittämällä, sillä ei ole täytepiisejä, vaan ne ovat kaikki hyviä lauluja. Yritän pitää piisien keston kurinalaisena enkä päästä sitä valloilleen kuten jotkut tekevät.»

»Ei minulla ole mitään hitaita lauluja vastaan. Tällä hetkellä tuntuu vähän siltä, että kaikkien pitää soittaa nopeasti. Muutama vuosi sitten kaikki soittivat hitaasti ja rentoutuneesji, ja siitä tuli tylsää. Vastaavasti se, että kaikki soittavat nopeasti muodostuu ennen pitkää ikävystyttäväksi. Se on jännää vain jonkin aikaa, koska vähään aikaan ei ole soitettu nopeasti, mutta jos niin jatkuu loputtomasti, kyllästymme siihen. Minä voin soittaa yhtä hyvin nopeita kuin hitaita, en välitä tyyleistä tai pidetäänkö sitä etnisenä vai minä.»

Elviksen musiikille on ominaista laulukeskeisyys. Hän sanookin aina suuntautuneensa voimakkaasti lauluihin, kuten niitä pop-musiikissa ajatellaan.

»En ole koskaan pitänyt raskaasta rockista. Pidän kyllä rock 'n' rollista, 50-luvun kamasta ja moderneista versioista siitä. Ihmisistä jotka pitävät sitä elossa, jotka eivät pane sitä lasikaappeihin ja vain katso sitä. Instrumentaalikamasta en ole koskaan välittänyt, koska en osaa soittaa mitään instrumenttia kunnolla. Osaan soittaa kitaraa vain tiettyyn pisteeseen, eikä ole mitään järkeä uskotella ihmisille, että olen virtuoosi, koska tarpeeksi monet tekevät sitä jo.»

»Olen aina pitänyt lauluista. Se ei merkitse sitä, että niissä kaikissa täytyisi olla kaunis melodia. En usko missään laulussani olevan kaunista melodiaa nätillä ja heikolla tavalla, yksikään niistä ei ole kaunis. Pystyn kirjoittamaan hyvän melodian, mutta en halunnut kirjoittaa erityisen melodisia lauluja. Ehkä teen niin myöhemmin, sillä minulla on paljon kamaa varastossa. Seuraava levyni tulee olemaan täysin erilainen kuin tämä, en halua tehdä toista 'My Aim 15 True'ta'. Albumi kuulostaa tarkoituksellisesti hyvin karkealta. Nickin tuotanto sopii lauluilla hienosti, koska ne ovat karkeita. Niissä on kyllä melodia, mutta ne eivät ole sillä tavoin mehukkaita, millaisiksi olisin kyllä voinut tehdä ne: hidastaa pikkuisen ja tehdä niistä melodisempia. Mehukkaampia ja paremmin rakennettuja melodioita.»

37

»Kyse ei niinkään ole paremmuudesta kuin erosta. Saan yhtä paljon irti Rolling Stonesien — joiden tärkein elementti ei koskaan ollut melodia, joskin heillä myös oli melodiaa —kuuntelemisesta kuin Beach Boyseista, joiden musiikki rakentui lähes täysin melodian ja harmonian varaan. Päätin vain tehdä nyt nämä laulut. Monet vanhemmista piiseistäni — joita en suinkaan ole hylännyt, koska ne ovat hyviä — ovat ehkä melodisesti hieman mehukkaampia, ja juuri nyt ei ajankohta ollut mielestäni oikea niille lauluille. Tällä hetkellä ei juuri kuunnella melodioita, mutta tulee vielä aika jolloin ne ovat suosiossa.»

»Oli tärkeätä levyttää lauluja, joita ihmiset haluavat kuunnella. Ei kannata levyttää ja sanoa 'en välitä muodista'. En ole aalloilla ratsastaja, mutta ei myöskään kannata levyttää jotakin, mitä kukaan ei halua kuulla. Ei voi pakottaa yleisö kuuntelemaan. On kyse tasapainosta ja sen kanssa on oltava varovainen. Haluaa ihmisten kuuntelevan itseään, mutta samalla ei halua kirjoittaa yksinomaan mitä he ajattelevat, koska silloin kaikki kirjoittaisivat samanlaista kamaa kuin edellinen tyyppi, jolla oli hitti.»

Sitä tapahtuu koko ajan.

»Kyllä, ei siinä ole mitään uutta. En välitä muodista, mutta haluan ihmisten kuuntelevan ja siksi soitan tietyllä tavalla. Se ei tarkoita sitä, että sitoutuisi siihen loppuiäkseen eikä koskaan soittaisi toisella tavalla. Saatan oppia soittamaan jotakin instrumenttia ja levyttää instrumentaalialbumin, mutta juuri nyt en voi kuvitellakaan sellaista.»


Rockin suunta

Viime kuukausina on puhuttu paljon siitä, että teknologisen vaiheen jälkeen rock olisi jälleen kääntymässä yksinkertaisempien laulujen muodossa »terveempään» suuntaan. Elvis ei kuitenkaan oikein jaksa uskoa tähän.

»On hyvin helppoa lukea musiikkilehtiä ja kuvitella tapahtuvan sellaista, mitä ei todellisuudessa tapandu. Musiikkilehdet vakuuttavat yhtä asiaa, koska ne puhuvat omista suosikeistaan. Lukemalla joitakin täkäläisiä musiikkilehtiä kuvittelisi Ramonesien olevan maailman suosituin yhtye, vaikka he eivät itse asiassa myy paljoakaan levyjä. He vain ovat kuuluisia samoin kuin esimerkiksi Jonathan Richman, josta monet kirjöittajat pitävät, mutta hänen levyjään ei ole edes julkaistu täällä.» (Haastattelun teon jälkeen Richmanin kolme loistavaa albumia ovat ilmestyneet Englannissa ja pian myös Suomessa. —toim. huora.)

»Lukemalla kaikista näistä ihanista ihmisistä, jotka tekevät lauluja ajattelee helposti 'juu, kaikki tekevät nyt taas lauluja', mutta kun katsoo, ketkä ovat todella suosittuja, niin ne ovat yhä Led Zeppelin, Bad Company, Status Quo — ne ovat edelleen rahankerääjät. Voi sanoa Elton Johnin olevan laulukeskeinen, mutta häntä ei oikein voi laskea mukaan, koska hän on kirjoittanut vain yhden laulun, jonka hän tekee uusiksi aina julkaistessaan uuden singlen. Tai oikeastaan ei ole kyse laulusta vaan yhdestä muotista, lyhyemmästä riffistä.»

»En oikein usko rockin välttämättä olevan menossa takaisin siihen suuntaan. Niin tapahtuu, jos minä voin siihen vaikuttaa. Mielelläni näkisin niin tapahtuvan. Ramoneseilla on kyllä ollut singlehitti, mutta listoilla on vain jokunen kunnon levy kaikkea selluloosaa vastaan. On aina olemassa pop-lauluja, mutta suurin osa niistä on roskaa. On kyse siitä, onko rock palaamassa lauluihin, kuten oli Beatlesien ja Stonesien aikoina. Toivon niin, mutta jatkuuko tämä suuntaus, on toinen juttu, sillä nämä bändit saattavat häipyä, jos ne eivät saa hittejä. Tai saavatko ne jatkuvasti hittejä, tai saanko minä hittejä ja pääsenkö julkisuuteen menestyksekkäiden levyjen myötä. Muuten en voi jatkaa. Emme voi vain jatkaa levyjen julkaisemista, jos kukaan ei osta niitä.»

Voi kyllä jatkaa vaikka ei pääsekään Top Teniin, jos myy jonkin verran levyjä.

»Kyllä, mutta on myytävä tarpeeksi. On kyseenalaista, pystyykö edes myymään tarpeeksi.»

Elviksellä ei tätä ongelmaa näytä olevan, sillä »My Aim Is True» on pärjännyt myyntilistoilla oikein mukavasti, ja ehkä hän tämän menestyksen arvasikin jatkaessaan:

»Vaikeus ei olekaan siinä, että pärjää joten kuten vaan siinä, että havaitsee kaiken roskan, jolla menee paremmin.»

Tästä Elvis pääseekin yhteen suosikkiaiheeseensa, englantilaisiin radioasemiin, joiden musiikkipolitiikka ei ole hänelle tai yleensä rockin kuuntelijoilla mieluisaa.

»Jos ihmiset kuulisivat hyviä levyjä, joita julkaistaan, he ehkä ostaisivat niitä, mutta keskinkertaisuus on niin peitonnut heidät, että he eivät pääse tekemään omia päätöksiään. Tässä maassa sanotaan, että voit sanoa mitä haluat, mutta jos sanot jotakin mistä ei pidetä, levyäsi ei soiteta. Se on tekopyhyyttä. On kuin tiskijukat eivät uskaltaisi soittaa ketään uutta tai entuudestaan vierasta artistia. Ehkä he ovat vain typeriä. Luulen niin. En usko yksittäisten tiskijukkien yrittävän aivopestä meitä kuuntelemaan kamalaa musiikkia koko ajan.»


Todellisuus vastaan kansainvälinen harmittomuus

Elvis saa kritiikkiinsä vauhtia siitä, että ainoatakaan hänen kolmesta singlestään ei ole innostuttu soittamaan radiossa, eivätkä ne siten ole muodostuneet listamenestyksiksi. Hän onkin nyt kirjoittanut laulun radiosta ampuen maalitauluaan kovilla. »Ei kannata enää olla mukava», Elvis sanoo.

»Radiossa soitetaan vain harmittomia levyjä, kuten juuri nyt Brother of Manin 'Angelo', ja siinä toisensa surmaavat rakastavaiset, jotka löydetään käsi kädessä rannalta. BOM esittää sen televisiossa hymyillen kuin idiootit, ja kaikki ajattelevat 'kuinka surullista', mutta sehän ei ole todellista. Jos laulaa jostakin todellisesta eikä hymyile tarpeeksi eikä ole pirteä ja iloinen, ei pääse radioon —ei siihen tarvitse olla edes poliittinen. 'Alison'-piisissä on hittilevyn soundi, mutta sen lyriikka ehkä hieman huolestutti radiota. Samoin 'Less Than Zero', se on hyvä levy. Minua ei yhtään hämää sanoa levyjeni olevan hyviä, koska tosiaan uskon niin.»

Englantilaisten radio-ongelmista Elvis siirtyy pohtimaan, miten hänen musiikkiinsa suhtaudutaan muualla maailmassa, ja mitä esimerkiksi suomalaiset tuumaavat siitä. Omalta osaltani voin lisätä Elviksen kansainvälisiä menestymismandollisuuksia kasvattavan sen, että hänen levyjensä kokonaisuus kuulostaa erinomaiselta ennen kuin sanoituksiin edes paneutuu — ja sen jälkeen levyjen arvosana vain paranee.

»On outoa ajatella mitä ulkomaalaiset tuumivat esimerkiksi 'Less Than Zerosta'. Tein haastattelun erään ruotsalaisen lehden kanssa, ja heitä tuntui ärsyttävän sen lyriikka, sillä he olivat hyvin poliittisia. En halua selittää sitä, mutta se kuvaa englantilaista tilannetta. Tavallaan voin ymmärtää joidenkin pop-levyjen olevan lyriikaltaan vähemmän kuvailevia, sillä niitä tehtäessä on ajateltu, että ne julkaistaan kaikkialla maailmassa. Se on parasta vain kuulostaa hyvältä, lyriikassa ei oikeastaan haluta sanoa mitään tai laulaa mistään erityisestä, sillä ihmiset Suomessa eivät ymmärrä sitä, koska se kertoo Englannista.»

»Kun laulaa jostakin yleismaailmallisesta kuten aurinkoisesta päivästä, rakastumisesta tyttöystäväänsä tai tyttöystävän karkaamisesta parhaan kaverin kanssa, ihmiset kaikkialla maailmassa ymmärtävät sen ainakin jollakin tapaa. Kun tekee jonkin 'Less Than Zeron', se on hyvin englantilaista, joten ihmettelen mitä ihmiset muualla maailmassa ajattelevat siitä — ostavatko he sen vain kummajaisena, englantilaisena levynä. On vaikea ymmärtää miksi ihmiset kuuntelevat amerikkalaista .kantrimusiikkia, sillä en minä tiedä millaista on ajaa Meksikon valtateillä, enkä ehkä koskaan tule tietämäänkään.»

Scanning errors uncorrected...

-

Soundi, October 1977


Mikko Montonen profiles Elvis Costello.

Images

cover
Cover.

3435
Page scans.

3637

-



Back to top

External links