Soundi, April 1978: Difference between revisions
(formatting) |
(+text part 2) |
||
Line 51: | Line 51: | ||
---- | ---- | ||
{{Bibliography text}} | {{Bibliography text}} | ||
<!-- Nick Lowe's Last Chicken in the Shop: I Knew the Bride — Let's Eat — Wreckless Eric & The New Rockets: Semaphore Signals — Reconnez Cherie — Larry Wallis' Psychedelic Rowdies: Police Car /// Elvis Costello & The Attractions: I Just Don't Know What to Do with Myself — Miracle Man — lan Dury & The Blockheads: Wake up and Make Love to Me — Billericay Dickie — Ali Together Now: Sex & Drugs & Rock & Roll & Chaos --> | |||
[[image:1978-04-00 Soundi page 59.jpg|120px|border|right|page 59]] | [[image:1978-04-00 Soundi page 59.jpg|120px|border|right|page 59]] | ||
Kaikenlaisia levyjä sitä tuleekin aina suositeltua — todellakin kaikenlaisia, sillä tykkään, että kaikenlaiset levyt ovat suositeltavia, kuka sitä nyt yhdenlaisia levyjä suosittelisi? Kaikenlaisten levyjen suosittelussa on elämän suola. Kaikenlaisia levyjä sitä todellakin tulee suositeltua!!! Kuten nyt tätäkin!!! Meinaan vaan, että suosittelen kai kenlaisia levyjä, koska se on suositeltavaa siksi, että levyt ovat kaikenlaisia, mutta tätä...??? | |||
Jotkut levyt ovat suositeltavia, koska ne ovat niin hyvin ja näppärästi soitettuja tai muuten vain »välttämättömiä hankintoja kaikille faneille» tai »kuolemattomia klassikoita» tai mitälie. Vaan mitä meillä tässä on? Joukko hulluja: pussit silmien alla, luultavasti tälläkin hetkellä humalassa, soittimet ties missä vireessä, tiukkuus tipotiessään, miksaus miten sattuu, soitanto sotkuista. Hulluja ne on, ei ne kauan elä — etenkin jos kuvittelevat kenenkään vapaaehtoisesti tällaista kuuntelevan! | |||
Ja voi että minä nautin tällaisesta! Kunnon renttumeiningistä, jossa tunnelma on niin vapautunut kuin se voi olla ilman että mennään kaaokseen ja anarkiaan. Ja entäs sitten vaikka välillä mentäisiinkin? Sitäpaitsi minä todellakin liioittelin tuossa äskeisessä kuvauksessani — ei tämä nyt niin »untogether» ole, mutta sillai mukavan sopivasti. Sillai et niinku tuntee kuuntelevansa inhimillisten ihmisten touhua, eikä kopiokoneiden. Stiff on siitä kiva lafka, että se tarjoaa meille eläviä persoonallisuuksia, niinsanottuja »tyyppejä». | |||
Viime syksynä elämöineen Stiff-kiertueen alkuperäinen idea oli äänittää heti ensimmäinen keikka ja prässätä siitä salamavauhtia levy myytäväksi jo kiertueen myöhemmillä paikkakunnilla, mutta syystä tai kolmannesta se tuli vasta nyt. Samapa tuo meille, jotka emme saaneet olla mukana (Kanervan Timo sai, yhyhy) mutta olisinpa saanut olla mukana, sillä kovin hauskaa taisi olla. Eli kuten Stiffin logon alla oleva alati vaihtuva tunnuslause sanoo: »Me tulimme, me näimme, me lähdimme pois»... | |||
Levyä tehtäessä nykyiset Radar-artistit Lowe ja Costello olivat vielä stiffejä, joten he ovat mukana, vaikka ovat nykyään radareita. Kumpaakin käsitellään taas kerran tässä numerossa, joten nyt vain lyhyet kehut. Elvis heittää ensialbuminsa parhaisiin kuuluneen »Miracle Manin» entistäkin vihaisemmin ja hyökkäävämmin näyttäen närhen näpöttimet. Erinomaisen elvismäinen on myös yllättävä (tai ei oikeastaan yllättävä — tietysti hänellä on hyvä maku) tulkinta Burt Bacharachin balladista »I Just Don't Know What to Do with Myself», jota aikanaan Dionne Warwick ja etenkin Dusty Springfield ansiokkaasti lauloivat. Elvistä säestää hänen nyt jo huimaksi vakiintunut Attractions-yhtyeensä, kun taas Bazza Lowen Kaupan Viimeinen Kananpoikaniminen ensemble on tilapäiskokoonpano, jossa meuhaavat mm. Dave Edmunds, Larry Wallis ja muita Stiff-kiertueen joutomiehiä. Edmundsin »Get It»-levyltä löytyvä Lowe-sävellys »I Knew the Bride When She Used to Rock and Roll» vedetään kovin raskaskätisesti levyversion ihastuttavaan kepeyteen verrattuna ja Lowen ennen levyttämätön »Let's Eat» on ainakin live-versiona varsin tavallinen rock, joten nyt säästytte ylitsevuotavilta kehuilta. Meininkiä ei kuitenkaan puutu. Täsmälleen sama miehistö kulkee nimellä Larry Wallisin Psykedeeliset Räyhääjät, kun tämä entinen Pink Fairies-jätkä laulaa oman rempseän räyhärokkinsa »Police Can>, joka on näpsäkkä. So far so and so... | |||
Kaikkein omalaatuisimmat ja -peräisimmät persoonallisuudet ovat Wreckless Ericin ja lan Duryn. Jälkimmäinen toimii myös Ericin rumpalina ja hänen saksofonistinsa Davey Payne myös Ericin saksofonistina, joskin Eric on sittemmin kiinnittänyt Uusiin Raketteihin vakituiset miehet. Huimaavaa Ericiä on Timon tarkoitus puida etuvasemmalla, joten sanotaan tässä vain, että haluaisin käyttää kliseitä »sanotaan tässä vain». Niin... tuota... Eric on loistava esimerkki siitä kuinka Stiff-artistit ovat niin loistavia. Niin »together» ja »untogether» yhtaikaa, knowharramean? lan Dury on vielä tyypillisemmin niin englantilainen, etten yhtään ihmettelisi, jos ei häntäkään digattaisi Bow'n kirkonkellojen kantoetäisyyden ulkopuolella. Hän on niin rujo ja kummallinen ilmestys — kuten äskettäin TV näytti — että pakkohan hänen elämänläheisiä juttujaan on digata, jos on nimittäin lähellä englantilaista elämää ja sen ihmeellisyyksiä. Joku »Billericay Dickie» on tarina, jonka tulkitseminen suomalaisille on sen paikallisvärin takia varsin vaikeata. En ihmettele, että Dury on »New Boots and Panties»-albumillaan jo Top Tenissä saarivaltakunnassa, mutta täällä Suomessa käsittämätön ja tuntematon ilmiö. Mutta ainakin minä tykkään koettaa ottaa selville mistä kaikesta hän oikein laulaa (ja vain kuunnella hänen esityksiään), eikä se ehkä olisi pahitteeksi muillekaan. En tiedä, mutta joka tapauksessa show'n lopuksi vetää koko seurakunta eli parisenkymmentä henkeä hänen viimevuotisen mainion singlensä »Sex & Drugs & Rock & Roll» sellaisella metakalla, että se tällä kertaa saa lisäkkeen »...& Chaos». It's very good indeed, ihan kuin koko levykin. Tai miten sen nyt ottaa. Minä ainakin vaan otan. | |||
{{cx}} | {{cx}} |
Revision as of 12:52, 27 August 2016
|